Aikuisliikunnan rajoitukset jatkuvat edelleen

26.1.2022

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt jatkopäätöksen koronarajoituksista Kanta-Hämeen osalta. Vaikka joitain rajoituksia lievennetään, ei aikuisten ryhmäliikuntaa saada vieläkään aloittaa. Kuten aiemminkin, Riihimäen Voimistelu ja Liikunta -seura sitoutuu noudattamaan voimassa olevia rajoituksia, jotka jatkuvat 9.2. asti.

 Ikäväähän tämä on, mutta jaksetaan odottaa vielä hetki ennen kuin pääsemme nauttimaan yhteisestä liikkumisesta. Alla vielä ote aluehallintoviraston tiedotteesta:

Kanta-Hämeen epidemian kasvun tasaantumisen ansiosta Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää tiettyjä liikunta-, virkistys- ja vapaa-ajan tiloja koskevaa sulkumääräystä. Uuden päätöksen mukaan 27.1.2022 alkaen suljettuina täytyy pitää edelleen joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan käytettävät tilat. Päätösharkinnassa on huomioitu, että näissä tiloissa viruksen leviämisen riski on erityisen suuri toiminnan luonteen vuoksi. Päätös on voimassa 9.2.2022 asti.

”Esimerkiksi kuntosalit, muuhun yksilöurheiluun tai vastaavaan, tyypillisesti lähikontaktittomaan liikuntaan käytetyt tilat, uimahallit, kylpylät, sisäleikkipuistot, harrastajateatterit ja kauppakeskusten yleiset tilat voi avata, kun päätös tulee voimaan 27.1.2022”, selventää ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Lisäksi edelleen suljetuissa tiloissa voi yhä jatkaa vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa ja lakisääteisten palvelujen, kuten kuntoutuksen, tarjoamista.”

Koska joudumme edelleen odottamaan kauden alkua, siirrämme automaattisesti jo ilmoittautuneiden laskujen eräpäiviä. Lyhentynyt kausi huomioidaan maksujen suuruudessa. Seuran hallitus kokoontuu ja tiedottaa asiasta ennen kuin tämä yllä mainittu jakso päätyy. Joudumme tosin aina odottamaan AVI:n uutta päätöstä ja tämän vuoksi tiedottaminen jää usein viime hetkeen.